Meillä on periaatteena ettei lapsia nukuteta vaan lapset oppivat nukahtamaan itsekseen sängyssä iltasadun jälkeen. Tietysti teemme poikkeuksia.
Nuorimmaisen kohdalla olen toisinaan hieman livennyt periaatteestamme.
Viisikuisen vieressä iltaisin kun talo hiljenee, köllöttäminen on aika luksusta. Luksushetki molemmille. Pienet kädet hamuavat kosketusta,silitystä. Kädet jotka ovat niin pehmeät ja sileät. Kädet kokeilevat ja tutkivat kasvojani tunnustellen ja tutustuen.
Luomet painuvat kiinni,silmät kuitenkin vielä tarkkailevat luomien alta,että olethan äiti vielä siinä. Ja se viimeinen hymy,väsyneenä mutta onnellisena se tulee vielä ennen nukhatamista ja valaisee pienet kasvot kokonaisuudessaan. Lopulta silmä painuvat kiinni, pienet kädet asettuvat vastakkain ja pippurinen vartalo rentoutuu...uni voitti lopultakin, taas.
Näin vauva aikana sitä oppii arvostamaan kunnon yö unta.
Mietin, että miltähän se tuntui herätä aamulla kun on nukkunut kokonaisen yön? Miltä tuntui olla levännyt? Jaksan vielä, tällä hetkellä olo tuntuu levänneeltä kun herää neljän tunnin nukutun pätkän jälkeen ja on onnellinen siitä.
Minua auttaa jaksamaan tällä hetkellä juuri ne pienet hamuavat pehmeät kädet jotka etsivät kosketusta,ne pienet yhteiset hetket.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti