maanantai 12. syyskuuta 2011

Sadepäivän suuri ilo..

Olen niin syksy ihminen.
En tunne syysmasennusta, saatan kärsiä kevät masennuksesta kyllä. Mutta siitä lisää sitten keväällä.

Nyt on se aika vuodesta kun alan täyttämään kynttilä varastoja,kaivelen kaikki mahdoliset tuikku kipot ja kupit esille ja siivoan kynttilä laatikot. Tiedän kynttilä ajan tulleen siitä, kuun puut alkavat pikku hiljaa vaihtamaan väritystään syksyisiksi. Ja iltaisin pimeys valtaa olohuoneen minun vielä ollessa hereillä. Yksi selkeä merkki syksyn saapumisesta on myös aamuisin, kun heräät ja laitat varpaat lattialle, kylmälle lattialle. Merkki siitä, että pian on laitettava lämmöt päälle.
Syysiltojen nautinto on kynttilät lepattavat valoa olohuoneeseen ja takan lämpö lämmittää sohvalla köllöttäjää.

On syksyssä yksi huono puolikin mistä en todellakaan nauti,mutta ilokseni tänä syksynä vältyn siltä. Päiväkodin kurahousuralli, on aika uuvuttava urakka ja hyvällä onnella kaksi kertaa päivässä. Voittaja olo tulee kun vetää kurahousut 22 kertaa jalkaan ja viimeistään silloin kun ne on vedetty poiskin ja suurin hiekkamäärä on onnistettu jättämään pihamaalle. Tänä syksynä en edes vielä pääse nuorimmaiseni kanssa kurahousuralliin, siispä keräillään voimia ensi syksyyn.

Minun tämän päivän onnen hetkeni oli, kun kömmin nuorimmaisen kanssa peiton alle odottelemaan unta. Siellä hetken oltuamme, sade aloitti tanssinsa ikkunaa vasten. Ropina oli melkoinen,mutta kuitenkin kuin unilääkettä,oli ihana tunne nukahtaa. Eikä siis aikaakaan kun molemmat olimme unten mailla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti