Kevät siivous...

Aina se tulee kunhan aurinko alkaa lämmittää ja vesipisarat tippuilee räystäiltä. Niin mikä? No minun siivous vimmani. Kaikki pöly alkaa talven pimeyden jälkeen näkyä ja ällöttaa, ne vain on saatava pois ja mieluummin heti. Nurkat ja kaapit tulee koluttua. Tänä vuonna teemana on pois heittäminen. Kaikkea sitä tulee säilytettyäkin vain siltä varalta että joskus tarvitsee. Meilläkin kun tuota tilaa on missä säilöä niin kaiken varalta meillä sitten on vaikka mitä. Muuttojakaan ei ole nyt ollut eikä näy lähi tulevaisuudessa joten tänä keväänä tavarat vähenevät sitten kevät siivouksen myötä. Tai se on ainakin minun ajatukseni, meidän hamsteri voipi olla sitten toista mieltä ;)

Siivous vimma on ensimmäinen kevään merkki, seuraava on sitten verhojen vaihtaminen. Ja sitäkin jo aloittelin tänä viikonloppuna. Olen ollut ihmeen enrginen koko viikonlopun ja kiitos siitä kuuluu varmasti tuolle lämpöiselle valo pallolle taivalla.

Tämä siivoaminen ja pyykin peseminen ja luuttuaminen ja järjeteleminen on ollut todella rentouttavaa. Tulee siistiä jälkeä ja samalla saa ajatuksetkin tuulettua. Tämä tunne harmi vain on hyvin hetkittäistä ja nyt kun se on päällä siitä pitää siis ottaa kaikki hyöty irti joten taidanpa lähteä seuraavan huoneen kimppuun.

Asiat ei mene aina niin kuin niitä suunnittelee.

Onpas aika vierahtänyt edellisestä kirjoituksesta.
Meillä on ollut erikoinen pari kuukautinen. Olemme olleet mieheni kanssa molemmat kotona, ja voin varmasti sanoa molempien puolesta, että emme välttämättä ole ihan kauheasti tilanteesta nauttineet. :) Johtuen varmasti siitä, että tilanne tuli yllättäen emmekä osanneet siihen juuri varautua.

Mutta nyt on muutos jälleen edessä, ja tähän muutokseen itse olen jo henkisesti varautunut muutaman kuukauden. Minä palaan töihin maanantaina.
Kun nuorimmainen syntyi haaveilin juuri tästä tulevasta keväästä ja puutarhasta ja ajasta kotona ilman kiireitä. Kuten aikaisemmin kirjoitin, asiat eivät mene niin kuin niitä suunnittelee. Mieheni työttömyys tai isyysloma kuten hän itse tätä jaksoa nimittää tuli yllättäen.
Olen kuitenkin kiitollinen, että minulla on työ mihin palata ja kaiken lisäksi työni on unelma työni. Palaan siis hyvillä mielin.

Olen ollut melkein tasan vuoden pois töistä ja paluu jännittää, oikeastaan jännittää aika paljon. Uudet työtoverit, uudet lapset ja ihan uusi tilanne myös kotona. Olen myös henkisesti itseäni valmistanut siihen, ettei kotona asiat mene niin kuin minun kanssa menivät. Vaan mieheni etsii sen oman tavan toimia ja minä yritän olla naputtamatta.

Nyt yritän työntää jännityksen pois mielestäni ja keskittyä tähän viikonloppuun. Nauttia hetkistä lasten kanssa ja odottaa tulevaa levollisin mielin. Viisas opettajani joskus sanoi, että asioilla on taipumus järjestyä. Ja näinhän se on.

Vanha vuosi.

Vuosi alkaa olla lopuillaan.
Ja kun taakse päin katsoo kulunutta vuotta, on se hyvä vuosi meidän perheelle.

Alku vuosi odotettiin ja jännitettiin uuden perheen jäsenen syntymää. Koko perhe oli odotuksessa innokkaana mukana. Hieman suunnitelmat muuttuivat kun huomasimme että neitokainen istua kököttää masussa eikä hänellä ollut aikomustakaan kääntyä vaikka hieman yritettiin auttaa. Maaliskuun viimeisenä päivänä syntyi perheemme kuopus keisarin leikkauksella.

Kevät hujahtikin ohi vauva arkeen totutellessa. Esikoisen ensimmäinen koulu vuosikin päättyi ja alkoi ensimmäinen pitkä kesäloma. Onneksi minä olin kotona, sillä muuten olisi täytynyt tehdä jos jonkinlaisia järjestelyitä loman suhteen. Kesä oli lämmin. Ja vietimmekin sen suurelta osin terassilla joka toimi "kesäkotina"loistavasti.
 Kesävieraita saatiin Australiasta asti. Itse lomailimme koti Suomessa ja naapuri Ruotsissa piipahdimme eläimiä katsomassa Kolmårdenissa.

Syksyn tullen esikoinen aloittti toisen luokan uuden opettajan johdolla ja keskimmäinen aloitti uudessa esikoulussa. Molempia taisi hieman jännittää alkava syksy. Alku jännitysten jälkeen huomasimme molempien koulun menevän hyvin. Esikoisen opettajan vaihdos oli sittenkin hyvä juttu ja keskimmäisen uusi eskari oli loistava juttu. Uusia ystäviä tuli heti ensimmäisenä päivänä.
Minä nautin arjesta kotona touhuten ja vauva ystävien kanssa puuhaillen. Myöhemmin syksyllä kummityttöni oli ilman hoitopaikkaa,äidin yllättäen tyollistettyään unelma työpaikkaan. Minä otin suloisen kummityttöni hoitoon mielellään.

Loppu syksy menikin pienten tyttöjen ehdoilla tässä kotosalla. Samoihin aikoihin alkoi myös kuulua ikäviä uutisia miehen töistä. Ja loppu vuosi onkin ollut ihan hassua,koko perhe on kotona. Meillä on jokainen päivä kuin loma päivä :) .....mitenhän pitkään jaksan vielä ajatella näin....

Kulunut vuosi on hyvä,on tapahtunut isoja muutoksia meidän perheelle mutta muutokset ovat olleet vain positiivisiä. Hyvillä mielin katselen kohti uutta vuotta, jossa muutokset jatkuvat. Tunnustan kyllä tuleva myös hieman pelottaa. Kuinka muutokset vaikuttavat lapsiin? Kuinka saamme arjen kulkemaan turvallisesti ja sujuvasti?

Vanha vuosi vaihtuu uuteen ystävien seurassa huomenna, tänään on hetki aikaa vielä nauttia ja muistella vanhaa ja ennen kaikkea tehdä lupauksia uudellle.....

Joulun tunnelma kadoksissa....

On vaikea päästä tunnelmaan kun ikkunasta katsoo ulos ja näkee vain pimeyttä tai sitten sataa kaatamalla vettä. Jos kaikki sade olisikin tullut lumena olisi meillä kauniin valkoinen joulu ja ehkä muutama kirous kuuluisi aina lumi töitä lykkiessä.
Sisällä meillä on jo joulun tunnelma, sillä olen laittanut kaikki koristeet jo paikoilleen. Joulukortti rivikin tuossa keittiön seinällä on alkanut loppuviikosta lähtien kasvaa. Vain kuusi enää puuttuu, ja se tuodaan sisälle vasta aaton aattona.

Tunnelmaa lannistaa myös tuleva kevät,asiat ovat nyt selkiytyneet ja minulla on vuorostani töihin paluu helmikuun lopulla. On tietysti kiva palata töihin,minulla on ehdottomasti maailman ihanin työpaikka ja maailman ihanimmat työtoverit. Työn puolesta paluu tuntuu hyvältä, MUTTA se toinen puoli. Minun pieni ihana iltatähteni on vielä niin pieni. Tietysti ihana että mieheni saa jäädä lasten kanssa kotiin,mistä on haaveillut jokaisen pienokaisen kohdalla,mutta mitäs jos hän työllistyy piankin? Se on tällä hetkellä suurin pelkoni, sillä silloin meidän tulee miettiä pienokaisen tilannetta ihan uudelleen,en raaskisi vielä nuin pientä päiväkotiin laittaa. Mutta nyt on jälleen elämässäni tilanne, että on osattava elää päivä kerrallaan ja  olla murehtimatta tulevaa...se vain on ollut itselleni aina helpommin sanottu kuin tehty.

On hassua,meillä on koko perhe nyt useammin koolla ja niistä arvokkaista hetkistä kyllä nautin.

Tieto lisää tuskaa...

Niinhän siinä sitten kävi,että yt-neuvottelut toivat meidän perheeseen ikäviä uutisia. Tarkoittanee sitä, että meillä alkaa ihan uusi vaihe elämässä....uusi ja tällä hetkellä hyvinkin tuntematon.
Pitkään me tietoa odotimme ja tavallaan tätä vähän toivoimmekin, mutta epätietoisuudessa on kuitenkin puolensa sillä kyllä se vain niin on että tieto todella lisää tuskaa.
Alkaa olla aika isojen päätösten......ja pakko se on myöntää että minua ainakin pelottaa mitä se tulevaisuus tuo tullessaan.

Viikonloppu on ikävistä uutisista huolimatta ollut ihana ja rentouttava ystävien kanssa. Talo täynnä lasten kummeja,pelejä, naurua, hyvää ruokaa, hyvää juomaa, jutustelua,kynttilöitä, yhdessä oloa, niin ja onnen hetkiä...

Nyt sunnuntai iltana on hyvä pysähtyä ja ottaa hetki tulevaisuudellemme ja pohtia eri vaihtoehtoja minkä tien valitsemme....

Pikkujoulu!

Eikös tänään ole se virallinen pikkujoulu päivä?
Me nautimme piparin tuoksusta ja lämpöisistä pipareista jotka tyttäreni ystävänsä kanssa paistoivat. Hulina päivä takana,mutta ihana sellainen.

Olen nyt kolmena vuonna töissä pitänyt joka adventti-perjantaina pienen adventti hetken ja niin tein tänäkin vuonna, vaikka olen vielä virallisesti äitiyslomalla. Hurjasti minua jännitti mennä ison lapsi ryhmän eteen, pitkä tauko edellisestä kerrasta. Mutta jännitys unohtui kun huomasi kuinka lapset keskittyivät kertomukseen ja elivät sen mukana. Suurin kiitos tulee juuri lapsilta, heidän kommentit ja ilmeet palkitsevat. Ja nyt odotan jo innolla ensi perjantaita kun pääsen taas jatkamaan kertomusta.

Pitkän matkan paketit on lähetetty maailmalle, Australian ja Jenkkien ystävämme odotelkaahan postia. Joulukortti kuvatkin on nyt tuossa pöydällä, taidan huomenna ottaa illasta hetken ja käydä kortteja kirjoittelemaan. Huomenna on taas ohjelmassa perinteinen joulukadun avajainen johon menemme koko porukalla joulupukkia moikkaamaan.

Perjantain onnen hetki, koti on siivottu,kynttilät palaa,lapset alkaa rauhoittua ilta puuhiin ja minulla lasissa kylmä joulusiideri. Ja kaikkein parasta, edessä on taas jälleen huippu viikonloppu oman perheen parissa.....

Epätietoisuus!

Meillä eletään epätietoisuudessa kevään suhteen. Millaista elämä tulee olemaan keväällä? Kukaan ei tiedä.... Mieheni on yt-neuvotteluiden alaisena ja odotamme sieltä edes jotakin tietoa. Odottavan aika tuntuu niin pitkältä,siihen lisättynä epätietoisuus on ahdistus valmis. Onneksi kuitenkin vain minä ahdistun. Nämä neuvottelut on miehelleni ihan arkipäivää,  niitä on jatkuvasti. Ensimmäisen kerran ne kuitenkin koskettavat minunkin elämääni ihan konkreettisesti. Olemme näet päättäneet, jos irtisanoutuminen tulee minä lähden töihin ja mieheni jää koti-isäksi täksi kevääksi.

Itselläni on hyvin ristiriitaiset tunnelmat asian suhteen. Toisaalta olisi ihana palata töihin ja antaa miehen nauttia koti-isän arjesta. Hän on haaveillut siitä kaikkien lasten kohdalla, mutta se ei vaan ole ollut taloudellisesti mahdollista. Mutta sitten minut valtaa haikeus, ne ensimmäiset askeleet kun voi tulla minun ollessani töissä, ensimmäiset sanat voi kuulua juuri työaikaan ja se kaikki muu kehitys jää sitten kokematta....

Tässä epätietoisuudessa on nyt eletty jo reilut kuusi viikkoa,alkaa olla hyvin epätodellinen olo vai onko tämä hiljaisuus tyyntä myrskyn edellä...

Nyt hoidan ahistustani kahvikupposella ja joululehdellä, nautin tästä hetkestä kun talo on hiljainen, kuuluu vain päiväuni tuhinaa....