On vaikea päästä tunnelmaan kun ikkunasta katsoo ulos ja näkee vain pimeyttä tai sitten sataa kaatamalla vettä. Jos kaikki sade olisikin tullut lumena olisi meillä kauniin valkoinen joulu ja ehkä muutama kirous kuuluisi aina lumi töitä lykkiessä.
Sisällä meillä on jo joulun tunnelma, sillä olen laittanut kaikki koristeet jo paikoilleen. Joulukortti rivikin tuossa keittiön seinällä on alkanut loppuviikosta lähtien kasvaa. Vain kuusi enää puuttuu, ja se tuodaan sisälle vasta aaton aattona.
Tunnelmaa lannistaa myös tuleva kevät,asiat ovat nyt selkiytyneet ja minulla on vuorostani töihin paluu helmikuun lopulla. On tietysti kiva palata töihin,minulla on ehdottomasti maailman ihanin työpaikka ja maailman ihanimmat työtoverit. Työn puolesta paluu tuntuu hyvältä, MUTTA se toinen puoli. Minun pieni ihana iltatähteni on vielä niin pieni. Tietysti ihana että mieheni saa jäädä lasten kanssa kotiin,mistä on haaveillut jokaisen pienokaisen kohdalla,mutta mitäs jos hän työllistyy piankin? Se on tällä hetkellä suurin pelkoni, sillä silloin meidän tulee miettiä pienokaisen tilannetta ihan uudelleen,en raaskisi vielä nuin pientä päiväkotiin laittaa. Mutta nyt on jälleen elämässäni tilanne, että on osattava elää päivä kerrallaan ja olla murehtimatta tulevaa...se vain on ollut itselleni aina helpommin sanottu kuin tehty.
On hassua,meillä on koko perhe nyt useammin koolla ja niistä arvokkaista hetkistä kyllä nautin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti