perjantai 28. lokakuuta 2011

Joulua odotellen....

Meillä kuulemma hössötetään aina joulua. Minä olen täysin joulu ihminen ja mieheni taasen voisi jättää joulun kokonaan väliin. Tämä on vuoden aika kun perheessämme on sanaharkkaa ja usein. Tänä vuonna olen erityisen iloinen, sillä esikoinen on jo useamman viikon höpöttänyt joulusta, joululauluista ja muuten vain joulun tunnelmasta. Vaikka pelkäänkin, että meidän ristiriitaiset tunteet joulua kohtaan olisi vaikuttanut lapsiin jollainlailla olen iloinen ettei näin ole käynnyt.

Meidän joulu valmistelut alkaa aina marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna, elikkä viikon päästä. Leivomme ensimmäiset joulutortut ja piparitkin. Esikoinen kyllä hoiti nämä jo viime vuonna joten minä saan vain nauttia tuoksuista ja herkutella. Samana viikonloppuna kaivan myös esille valot, minusta ne eivät ole jouluvalot vaan kaamosvalot. Ihana ripotella valoja ympäriinsä kun illat alkaa olla todella pimeitä.

Tänä vuonna olen miettinyt palaavani taas itse tekoiseen joulukalenteriin,mutta se tuottaa hieman vaikeuksia sillä lasten ikähaarukka on niin suuri. Ehkä askartelen isoille oman ja perheen pienimmäinen jakaa kalenterin serkku kullan kanssa. Ja kalenterit kruunaa meidän parisuhde kalenteri. Olemme pitäneet sitä jo kymmenen joulua,hui! Vuoropäivinä laitamme toisillemme jotakin kivaa pieniin luukkuihin. Haluaisin tehdä meillekin uuden kalenteri pohjan, mutta en oikeasti raaski sillä olen ostanut kalenterimme silloin kymmenen vuotta sitten Dallasista yhteiseen kotiimme.

Joulukortit on tänä vuonna helppo tehdä, sillä olemme joka toinen vuosi lähettäneet lapsista kuvan ja joka toinen vuosi sitten olemme tehneet lasten kanssa tai kuten viime jouluna lankesin valmiisiin kortteihin. Hyvää asiaa kuitenkin tuin korteilla sillä ostin päiväkodin vanhempainyhdistyksen kortteja.
Tänä vuonna on siis kuvan vuoro ja kuvassa onkin kolme lasta ensimmäisen kerran.

Tänä viikonloppuna nautin hetken siitä että kaikki ihana jouluhössötys on vielä edessä päin....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti