Joulua odotellen....

Meillä kuulemma hössötetään aina joulua. Minä olen täysin joulu ihminen ja mieheni taasen voisi jättää joulun kokonaan väliin. Tämä on vuoden aika kun perheessämme on sanaharkkaa ja usein. Tänä vuonna olen erityisen iloinen, sillä esikoinen on jo useamman viikon höpöttänyt joulusta, joululauluista ja muuten vain joulun tunnelmasta. Vaikka pelkäänkin, että meidän ristiriitaiset tunteet joulua kohtaan olisi vaikuttanut lapsiin jollainlailla olen iloinen ettei näin ole käynnyt.

Meidän joulu valmistelut alkaa aina marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna, elikkä viikon päästä. Leivomme ensimmäiset joulutortut ja piparitkin. Esikoinen kyllä hoiti nämä jo viime vuonna joten minä saan vain nauttia tuoksuista ja herkutella. Samana viikonloppuna kaivan myös esille valot, minusta ne eivät ole jouluvalot vaan kaamosvalot. Ihana ripotella valoja ympäriinsä kun illat alkaa olla todella pimeitä.

Tänä vuonna olen miettinyt palaavani taas itse tekoiseen joulukalenteriin,mutta se tuottaa hieman vaikeuksia sillä lasten ikähaarukka on niin suuri. Ehkä askartelen isoille oman ja perheen pienimmäinen jakaa kalenterin serkku kullan kanssa. Ja kalenterit kruunaa meidän parisuhde kalenteri. Olemme pitäneet sitä jo kymmenen joulua,hui! Vuoropäivinä laitamme toisillemme jotakin kivaa pieniin luukkuihin. Haluaisin tehdä meillekin uuden kalenteri pohjan, mutta en oikeasti raaski sillä olen ostanut kalenterimme silloin kymmenen vuotta sitten Dallasista yhteiseen kotiimme.

Joulukortit on tänä vuonna helppo tehdä, sillä olemme joka toinen vuosi lähettäneet lapsista kuvan ja joka toinen vuosi sitten olemme tehneet lasten kanssa tai kuten viime jouluna lankesin valmiisiin kortteihin. Hyvää asiaa kuitenkin tuin korteilla sillä ostin päiväkodin vanhempainyhdistyksen kortteja.
Tänä vuonna on siis kuvan vuoro ja kuvassa onkin kolme lasta ensimmäisen kerran.

Tänä viikonloppuna nautin hetken siitä että kaikki ihana jouluhössötys on vielä edessä päin....

Kaipuu johonkin...

Sitä kun on kerran lähtenyt maailmalle kaipaa sinne aina.

Minulle tulee säännöllisesti,muutaman kerran vuodessa kova kaipuu maailmalle, vain johonkin, pois tutuista kuvioista ja ympyröistä. Johonkin uuteen ja jännittävään, johonkin jossa olisi erilaista kuin täällä kotona, johonkin jossa paistaisi aurinko,johonkin jossa se arki olisi erilaista vaikkakin arkea sekin.

 Ensimmäisestä lähdöstäni on jo 11 vuotta,ei uskoisi, ei todellakaan tunnu siltä.
Olen jakanut elämäni kolmeen osaan. Elämää ennen Dallasia, elämää Dallasissa ja elämä Dallasin jälkeen. Olen miettinyt miksi näin on, sillä en viettänyt siellä kuin alle puolitoista vuotta ja senkin kahdessa jaksossa. Sinkkuna ja parisuhteessa ;)
Se oli aika kun minä aikuistuin ja katkaisin napanuorani lapsuuteen ja nuoruuteen. Minusta tuli itsenäinen aikuinen. Ja luulen että ajan erityisyyteen liittyy myös se, että tapasin aviomieheni siellä suurkaupungissa. Äiti lähtiessä sanoi, että katsokkin sitten että mies on suomalainen.
Myös se, että se aika pysyy lähellä ajatuksissani ja tunteissani on varmasti se, että saimme ihania ystäviä sieltä ja he ovat edelleen osa meidän elämäämme ja tärkeitä meille monin tavoin.

Mutta se kaipuu tuli jälleen...haluaisin pakata tavarani ja lentää johonkin uuteen ja tuntemattomaan yhdessä perheeni kanssa. Tähän kaipuuseen ei lomamatkat auta, vaan ne lisäävät kaipuuta siitä jostakin.
Unelmani olisi vielä joskus asua ulkomailla. Se olisi rikkaus jonka haluaisin tarjota lapsilleni ja vielä kerran itselleni.
Tänä päivänä annan itselleni hetken aikaa uppoutua elämään Dallasissa ja kaivan ihanat valokuvat esille,hetki menneisyyteen.....

Aurinkoinen viikonloppu..

Ihana viikonloppu takana, antaa voimia tulevaan viikkoon ja siihen arjen rutiiniin.

Sää oli mitä kaunein ja syksyisin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, korostaen puiden lehtien iloisia värejä. Ilma oli kirpeä ja raikas. Siis loistava sää tehdä puutarha hommia. En ole viherpeukalo,mutta pidän suunnattomasti omalla pihamaalla möyrimisestä ja touhuamisesta. Tyhjensin kasvihuoneen ja suunnittelin jo samalla mitä kaikkea laitan ensi keväänä sinne kasvamaan. Käänsin kasvimaan ja taas suunnittelin mitä teen toisin ensi keväänä. Olen huomannut, että puutarhan hoidossa oppii vain tekemällä ja kokeilemalla.

Syksyssä nautin eniten juuri puiden väriloistoa ihaillessa,tylsä vihreä puu muuttuu loistavaksi ja värikkääksi kaunokaiseksi. Koti oveltani näen ison pihlajan, aina oven aukaistessani voin vain huokailla puun kaunista punaista loistoa.

Puutarhahetkessäni oli myös haikeutta. Edessä on pitkä pimeä talvi ja liian pitkä tauko pihamaan hommissa. Ehkä minun täytyy tänä talvena yllättää mieheni ja osallistua myös lumen luontiin :)